torstaina, elokuuta 12, 2010

Tontti Pornaisista!

Meillä on tänään harvinaisen hyviä uutisia!
Pitkien etsintöjen jälkeen löysimme Pornaisista (Porvoosta pohjoiseen ja Sipoosta itään) mukavan tontin kivalta alueelta!

Kävimme siellä ensin omin luvin jokamiehenoikeuteen luottaen kurkkimassa. Ihan oikeaa kohtaa emme metsästä löytäneet, mutta seutu vaikutti sen verran hyvältä että soitimme välittäjälle. Välittäjän kanssa tontin oikea kohta siten löytyi, ja se vaikutti edelleen hyvältä.

Tänään on sitten tehty kaupat tontista ja käsiraha maksettu!
Lopullinen kauppa tehdään, kun luvat saadaan. Jos lupia ei tule, kauppa puretaan.

Tontissa on paljon hyvää. Se on tarpeeksi suuri, sijaitsee haja-asutusalueella mutta sinne kuitenkin saa vesiosuuskunnan veden ja viemärit. Niiden kanssa voi myös halutessaan vetää valokaapelit nettiä varten - ja tämänhän me tietenkin haluamme. Tontti on kaikenlisäksi mäen päällä, joten ihan välittömiä naapureita ei ole. Mäki on kallioista, joten perustusolosuhteet lienevät loistavat. Lähimmät naapurit sijaitsevat tällä hetkellä tuon mäen alapuolella. Todella rauhaisa paikka siis. Lisäksi tontista voi josain vaiheessa lohkaista puolet pois ja myydä, jos rahapula tai työttömyys iskee.

Huono puoli tontissa on se, että sinne täytyy hakea suunnittelutarveratkaisua. Onneksi kunnan mukaan se on pelkkä muodollisuus, ja osayleiskaavassa tontille (tai oikeammin määräalalle) on määrätty rakennuspaikat (2kpl), joten eiköhän se lupa tule. Kunnan kaavoitusihmiset vaikuttivat rehellisiltä ja pelaavat avoimin kortein - toisin kuin Vihdissä. Tämä prosessi vain vähän pitkittää taas aikataulua vähän. Toisaalta tässä on koko syksy aikaa valmistella asioita, olemme ajatelleet että lumien sulettua voisi talopaketti saapua. Toinen huono puoli on alueen radonpitoisuudet, jotka edellyttävät huolellista suunnittelua. Mutta eiköhän näistä vielä selvitä :)

Seuraavaksi sitten laitamme suunnittelutarveratkaisuhakemuksen vetämään. Sitä varten täytyy kuulla naapurit - ihan mukava tavata tulevat naapurit jo nyt!