Onpas siitä taas vierähtänyt aikaa, kun viimeksi tänne ehdin päivittää taloprojektin kuulumisia. No, ei tässä taloprojektin suhteen ole paljoa tapahtunutkaan...
Syksyllä saimme suunnittelutarveratkaisusta päätöksen ja marraskuussa maksoimme tontista loppusumman. Viimeisenä aurinkoisena päivänä ennen lumien tuloa kävimme tontilla ekaa kertaa grillaamassa vanhempieni kanssa. Seuraavana päivänä satoikin lumet, ja tonttimme sai uinua talviunensa vikaa kertaa ihan rauhassa.
Maaliskuussa teimme talofirman kanssa sopimuksen muuttovalmiista ihanasta hirsitalosta. Talo tulee tontille syyskuussa. Maaliskuussa perheeseemme syntyi myös maailman ihanin poikavauva, joten maaliskuun loppupuoli ja huhtikuu kuluivat tätä ihmettä ihmetellessä. Vastaavan mestarin taisimme palkata tosin jo maaliskuun alussa.
Toukokuun aikana olemme löytäneet muut taloprojektimme Mestarit, eli kvv-suunnittelijan ja pääsuunnittelijan. Heidän roolinsa ei kovin suuri tule olemaan, koska talo toimitetaan tosiaan muuttovalmiiksi saakka. Meidän tehtäviin kuuluu maanmuokkaus, eli tien tekeminen, liittymien tuonti tontille ja pohjatöiden teko. Talofirma hoitaa kaiken perustuksista eteenpäin muuttovalmiiksi asti.
Aiemminhan me oltiin sitä mieltä, että tehdään mahdollisimman paljon itse säästääksemme rahaa. Tämän maaliskuisen ihmeen ilmoittaessa tulostaan tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että emme halua viettää vauvavuotta kokonaan raksalla. Mukavaahan tämä muuttovalmisasiakkuus on, ainakin vaivatonta.
Tällä viikolla mies on juossut tontilla näyttämässä tonttia potentiaalisille maaurakoitsijoille. Toivottavasti oikea mies löytyy pian, jotta saadaan viimeistään heinäkuussa hommat alkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti