PRKK ei ainakaan vielä tarkoita sitä että tässä raksaprojektissa (joka ei virallisesti ole vielä alkanutkaan), olisi tullut vastaan ylitsepääsemättömiä, ärräpäitä aiheuttavia ongelmia. PRKK on järjestö, jonka jäsenille on luvassa jäsenpalveluja lähinnä rakentamisen eri vaiheisiin. Se myös järjestää ilmaisia koulutuksia rakentamisen aloittajille kaikista eteentulevista jutuista. Olimme tällä viikolla kaksi iltaa tuolla kurssilla.
Luulin aluksi että kyse on mainostouhusta, mutta en mielestäni ainakaan tullut aivopestyksi minkään tietyn firman tuotteiden käyttäjäksi. Toki lecaharkoista puhuttiin perustamisten yhteydessä paljon, mutta toisaalta se on aika tavallinen perustamistapa, ollaanhan se muualtakin kuultu. Ja Lohjan betoniautoja näkyi kuvissa, mutta mitäpä pienistä.
Mitä me sitten opittiin kurssilla? PRKK oli tehnyt jonkun jäsenkyselyn rakentamisen aikana vastaantulleista ongelmista. Sen tutkimuksen mukaan nämä ongelmat ovat liittyneet seuraaviin asioihin:
Sopimukset: Kannattaa käyttää oikeita sopimuspohijia ja tehdä sopimukset huolella. Koulutuksessa mainostettiin tietenkin järjestön omia jäsenetupohjia, mutta eiköhän niitä netissäkin ole. Jotkut olivat tehneet vahingossa jonkun sopimuksen sellasella sopimuspohjalla, jossa yritys ostaa jotain toiselta yritykseltä ja siten oli jätetty sopimatta jostain yksityiskohdista, jotka ovat tärkeitä rakennuttaja-yritys diilissä (viivärit ja työsuojeluseikat esimerkiksi).
Katselmukset ja kirjaaminen: Kannattaa käskeä vastaava mestari tarkistamaan aina kaikki työvaiheet ennen kuin ne peittyy seuraavan työvaiheen alle ja myös kirjaamaan mitä on tehty. Samoin aina ennen kuin raha liikkuu, niin katselmus pitää tehdä. Kirjaamisella selviää monelta vaivalta. Nykyään vaaditaankin, että lopputarkastuksessa on nähtävillä kodin huoltokirja, jossa on kirjattuna kaikki talossa käytetyt materiaalit, värisävyt ja vehkeiden käyttö- ja huolto-ohjeet. Samaan kirjaan on hyvä työvaiheessa kirjata seinien mittoja ja korkeuksia, että ne sitten löytyy myöhemmin jos on tarvetta vaikkapa vaihtaa tapetteja. Johonkin työmaapäiväkirjan tapaiseen kannattaa kirjata päivän työt, ja myös jotkut varaukset. Esimerkiksi jos on käskenyt työmiehiä järjestämään kunnolliset turvavehkeet ja paremmat tikkaat kattotöitä varten, se on hyvä kirjata ylös. Jos se ukko sitten putoaa sen neljän styroksipaalin kasan päältä, niin on sitten ainakin sanottu asiasta.
Kustannukset: Kirjaamiseen pitäisi jotenkin sisällyttää myös kustannusten vahtiminen (meillä tämä varmaan on mun jobi). Heti suunnittelun alussa kandee lyödä lukkoon kustannuslaskelma ja kipuraja, jonka yli ei mennä. Kustannuslaskelmaa kannattaa päivittää viikoittain, tai aina kun jokin isompi lasku on maksettu. Näin näkee koko ajan rahatilanteen ja talon valmiusasteen rinnakkain, ja tiedetään että pitkääko vaihtaa jo valittuja tuotteita halvempiin. Tätä kustannusten seuraamista kouluttaja korosti koko ajan.
Aikataulu: Kustannusten ja valmiusasteen seurannan ohessa tulisi seurata aikatauluja. Nämä kaikki kolme liittyy toisiinsa ja vaikuttaa ristiin. Kustannukset nousee jos aikataulut mättää. Sopimusvaiheessa jokaiseen sopimukseen pitää luoda velvoite siitä, mitä tapahtuu jos tuote/työ myöhästyy sovitusta aikataulusta.
Vastaava mestari: Rakennuslainsäädäntö edellyttää, että rakennuttaja palkkaa rakennusmestarin koulutuksen saaneen henkilön vastaavaksi mestariksi raksahankkeeseen. Mestari kannattaa valita huolella ja haastatella miellellään paikan päällä, siis tontilla. Kannattaa miettiä jo etukäteen, että mitä mestarilta odottaa ja edes vähän minkälaista taloa haluaa. Mestarin voi hankkia jo ennen projektin alkua, koska voi siten käyttää hänen asiantuntemustaan vaikkapa talopaketin kilpailuttamisessa tai perustussuunnitelman teossa.
Jatkoa sitten vaikka huomenna, kun tulee muuten niin pitkä postaus tästä :)
Eipä sitten koskaan tullut laadittua sitä toista tekstiä. Mutta muistaakseni kaikki tärkeimmät tuli mainittua. Ehkä tärkein juttu kuitenkin on se, että puhuja loi meihin uskoa siihen että kyllä me tää handlataan, niinkuin monet ennen meitä!
VastaaPoistaMekin istuimme viime syksynä miehen kanssa pari iltaa PRKK:n kurssilla ja täytyy todeta, että tuon ajan olisi voinut käyttää huonomminkin. Toki siellä vilahteli eri firmojen tuotteita, mutta projektin eri vaiheiden konkretisoituminen oli todella opettavaista. Itselle iski välitön tarve päästä muuraamaan jotain sellaisen laastikelkan avulla;-). Ihan vakavasti ilmaistuna voin kyllä lämpimästi suositella vastaavaa kurssia kaikille, jotka haaveilevat oman talon rakentamisesta tai rakennuttamisesta.
VastaaPoistaHuomasin kommenttisi vasta nyt, kun en ole täällä käynyt kurkkaamassa aikoihin. Poikkeuslupaa odotetaan edelleen, ehkä se sieltä ennen juhannusta tulee...
VastaaPoistaTodellakin, ko. kurssia suosittelen kaikille rakentamista suunnitteleville!