Parempi pientalo -kirjaa ollaan tässä taloudessa luettu ja näpelöity monena iltana. Itsekin olen lukenut sen varmaan 2 kertaa ja kolmatta aloittelen. Suosittelen todellakin kaikille rakentamista aloittelevalle, jotka eivät vielä tunne kaikkia termejä tai ole tulleet ajatelleeksi koko hankkeen isoja linjoja. Harmi, että teos taitaa olla loppuunmyyty. Ensimmäisen kerran löysin kirjan kirjastosta ja sitten ostinkin huuto.net:stä omaksi.
Ojala käy kirjassa läpi kaikki omakotitaloprojektin vaiheet tontin löytämisestä, perheen haaveiden kartoittamisesta, talopohjan valinnasta ja talon sijoittelusta tontille, lupien ja työmiesten etsimisestä varsinaiseen rakentamiseen ja lopputarkistukseen asti. Vaikka kirja ei selvitä kaikkia asioita loppuun asti, uskon että kirjan luettuaan alan termistö tulee vähän tutummaksi, jolloin lisätietoja on helpompi itsekin etsiä. Eikä tule niin helposti huijatuksi, kun on vähän otetta talohankkeeseen.
Tuntuu, että jokaisella lukukerralla kirjasta oppin jotain uutta. Tähänastiset lukukerrat olen keskittynyt lähinnä tontin valintaan ja talon asetteluun tontille. Ja ollaan me sitä pohjaratkaisua mietitty myös osittain Ojalan antamilla vinkeillä. Meidän ajatuksista pohjaratkaisuun liittyen voipi lukea tuolta jostain alta.. Ollaan myös mietitty sitä, miten talon pitää asettua tontille siten, että esim roskispussin vie näppärästi, lumitöiden määrä olisi minimaalinen ja näkymät parhaat mahdolliset. Meidän tontti on kyllä tämän suhteen niin loistava, ettei paljon tarvitse pähkäillä.
Tällä kertaa varmaan keskityn eri rakenneratkaisuihin, koska me ei olla vielä päätetty tulisiko meille hirsitalo vai kivitalo. Tai ehkä sittenkin puutalo? Samoin toivon että saan lisävalaistusta itse rakennushankkeeseen. Missä järjestyksessä asiat tehdään?
Hieman googgeloituamme huomasimme, ettemme osaakaan piirtää poikkeuslupaan tarvittavaa asemapiirrosta itse. Nyt on siis haussa asemapiirroksen piirtämisen osaava henkilö. Onneksi Quipun isä tuntee töiden kautta ihmisiä, jotka voisivat joko itse ryhtyä piirroshommiin tai suositella jotakuta. Verkostot on siis kunnossa hanketta ajatellen, hyvä niin. Parhaimmillaan tyypin kanssa voitaisiin tavata jo viikon päästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti