lauantaina, lokakuuta 31, 2009

PRKK!

PRKK ei ainakaan vielä tarkoita sitä että tässä raksaprojektissa (joka ei virallisesti ole vielä alkanutkaan), olisi tullut vastaan ylitsepääsemättömiä, ärräpäitä aiheuttavia ongelmia. PRKK on järjestö, jonka jäsenille on luvassa jäsenpalveluja lähinnä rakentamisen eri vaiheisiin. Se myös järjestää ilmaisia koulutuksia rakentamisen aloittajille kaikista eteentulevista jutuista. Olimme tällä viikolla kaksi iltaa tuolla kurssilla.

Luulin aluksi että kyse on mainostouhusta, mutta en mielestäni ainakaan tullut aivopestyksi minkään tietyn firman tuotteiden käyttäjäksi. Toki lecaharkoista puhuttiin perustamisten yhteydessä paljon, mutta toisaalta se on aika tavallinen perustamistapa, ollaanhan se muualtakin kuultu. Ja Lohjan betoniautoja näkyi kuvissa, mutta mitäpä pienistä.

Mitä me sitten opittiin kurssilla? PRKK oli tehnyt jonkun jäsenkyselyn rakentamisen aikana vastaantulleista ongelmista. Sen tutkimuksen mukaan nämä ongelmat ovat liittyneet seuraaviin asioihin:

Sopimukset: Kannattaa käyttää oikeita sopimuspohijia ja tehdä sopimukset huolella. Koulutuksessa mainostettiin tietenkin järjestön omia jäsenetupohjia, mutta eiköhän niitä netissäkin ole. Jotkut olivat tehneet vahingossa jonkun sopimuksen sellasella sopimuspohjalla, jossa yritys ostaa jotain toiselta yritykseltä ja siten oli jätetty sopimatta jostain yksityiskohdista, jotka ovat tärkeitä rakennuttaja-yritys diilissä (viivärit ja työsuojeluseikat esimerkiksi).

Katselmukset ja kirjaaminen: Kannattaa käskeä vastaava mestari tarkistamaan aina kaikki työvaiheet ennen kuin ne peittyy seuraavan työvaiheen alle ja myös kirjaamaan mitä on tehty. Samoin aina ennen kuin raha liikkuu, niin katselmus pitää tehdä. Kirjaamisella selviää monelta vaivalta. Nykyään vaaditaankin, että lopputarkastuksessa on nähtävillä kodin huoltokirja, jossa on kirjattuna kaikki talossa käytetyt materiaalit, värisävyt ja vehkeiden käyttö- ja huolto-ohjeet. Samaan kirjaan on hyvä työvaiheessa kirjata seinien mittoja ja korkeuksia, että ne sitten löytyy myöhemmin jos on tarvetta vaikkapa vaihtaa tapetteja. Johonkin työmaapäiväkirjan tapaiseen kannattaa kirjata päivän työt, ja myös jotkut varaukset. Esimerkiksi jos on käskenyt työmiehiä järjestämään kunnolliset turvavehkeet ja paremmat tikkaat kattotöitä varten, se on hyvä kirjata ylös. Jos se ukko sitten putoaa sen neljän styroksipaalin kasan päältä, niin on sitten ainakin sanottu asiasta.

Kustannukset: Kirjaamiseen pitäisi jotenkin sisällyttää myös kustannusten vahtiminen (meillä tämä varmaan on mun jobi). Heti suunnittelun alussa kandee lyödä lukkoon kustannuslaskelma ja kipuraja, jonka yli ei mennä. Kustannuslaskelmaa kannattaa päivittää viikoittain, tai aina kun jokin isompi lasku on maksettu. Näin näkee koko ajan rahatilanteen ja talon valmiusasteen rinnakkain, ja tiedetään että pitkääko vaihtaa jo valittuja tuotteita halvempiin. Tätä kustannusten seuraamista kouluttaja korosti koko ajan.

Aikataulu: Kustannusten ja valmiusasteen seurannan ohessa tulisi seurata aikatauluja. Nämä kaikki kolme liittyy toisiinsa ja vaikuttaa ristiin. Kustannukset nousee jos aikataulut mättää. Sopimusvaiheessa jokaiseen sopimukseen pitää luoda velvoite siitä, mitä tapahtuu jos tuote/työ myöhästyy sovitusta aikataulusta.


Vastaava mestari: Rakennuslainsäädäntö edellyttää, että rakennuttaja palkkaa rakennusmestarin koulutuksen saaneen henkilön vastaavaksi mestariksi raksahankkeeseen. Mestari kannattaa valita huolella ja haastatella miellellään paikan päällä, siis tontilla. Kannattaa miettiä jo etukäteen, että mitä mestarilta odottaa ja edes vähän minkälaista taloa haluaa. Mestarin voi hankkia jo ennen projektin alkua, koska voi siten käyttää hänen asiantuntemustaan vaikkapa talopaketin kilpailuttamisessa tai perustussuunnitelman teossa.

Jatkoa sitten vaikka huomenna, kun tulee muuten niin pitkä postaus tästä :)

torstaina, syyskuuta 24, 2009

Alustavaa aikataulun haarukointia

Kuinkakohan kauan meidän täytyy vielä asua kaupungissa?

Jos ensi vuonna pääsisi aloittelemaan, vaikkapa tien tekemisellä ja puiden kaadolla? Samalla voisi varmaan etsiä vastaavaa mestaria ja pyydellä tarjouspyyntöjä talopaketeista. Ja hakea lupia tietenkin... Puiden kaato, klapikonetalkoot ja tien teko on varmaan ihan tarpeeksi alkuun? Googleen siis "tien tekeminen" ja "puunkaatoluvat"?

Vuoden 2011 kevät ja kesä voitaisiin sitten käyttää itse asiaan? Jokohan me päästäis vuoden 2011 lopussa kaupungista pois?

*haaveilee*

keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009

Tontti hukassa

Ei kellään olisi halpaa, isoa tonttia lähellä jotakin kaupunkia, mielellään E-Suomessa? Kunnan vedet, viemärit ja valokaapeli olisi plussaa? Ja mielellään lähellä bussi/junapysäkkiä mutta silti ihan korvessa?

Kävin tänään jokakoti,fi:ssä katselemassa tontteja ja kaikissa oli jotain vikaa: iso tie liian lähellä, naapuri ihan seinässä kiinni, liian kaukana kaupungista, liian pieni tontti tai kohtuuton hinta.

Onkohan vähän liikaa pyydetty löytää jostain mieleinen tontti? Pitäisköhän meidän kriteerejä laskea?

tiistaina, syyskuuta 22, 2009

Meidän talossa

Meidän talossa olisi katto korkealla ja isot ikkunat (kuka ne sitten pesee, kysyy Riimu). Ulko-ovesta tultaisiin suoraan eteiseen, mitään tyhmää tuulikaappia meille ei tulisi. Eteisen vieressä heti ulko-oven vieressä olisi Valkeakosken asuntomessuilla nähty iso varastohuone, johon saisi vietyä ulkovaatteet. Varastoon mahtuisi kuitenkin myös esim jouluesinelaatikko, mehumaijat, vuodenaikaansa odottavat vaatteet, kaikki kengät ja laukut yms sisätiloissa varastoitavat tavarat. Toivottavasti siellä voisi joskus säilyttää myös vauvanvaunut, jos sellainen Ihme meille suotaisiin. Eteisessä olisi kuitenkin pieni vaatekaappi/paikka vieraiden vaatteille. Eteisen vieressä olisi wc, koska sinne pitää kuitenkin aina mennä kun on jo takki päällä.

Eteisestä pääsisi suoraan keittiö-ruokailutila-olohuone -yhdistelmään, jossa olisi yksi iso megakokoinen ikkuna. Keittiön ja olohuoneen välissä olisi - jälleen asuntomessuilla nähty - iso ketttiösaareke. Yhdistelmän nurkassa tai jollain reunalla olisi "uloke" johon voisi laittaa esim tietokonepisteen tai lasten leikkinurkkauksen (jos niitä siis joskus meille suodaan).

Toisessa päässä taloa olisi pari makuuhuonetta ja toisessa päässä saunaosasto. Haluaisin ehdottomasti takkahuoneen pesuhuoneen yhteyteen. Olisi mukavaa jos vieraat voisivat käydä saunassa rauhassa ja muu porukka viettää iltaa olohuoneessa. Sauna se olla pitää ja puulämmitteinen tietenkin.

Pesuhuoneeseen meille ei missään nimessä tule pyttyä, vaan saunan lähelle pitäisi mahduttaa vielä erillinen kakkosvessa. Riimu haluaisi kylppäriin ammeen, mielellään poresellaisen. Kallista, sanon minä, mutta pitääpä katsella. Eiköhän ainakin ammevaraus meidän taloon tule, hankitaan sitten myöhemmin jos ei rakenusvaiheessa siihen ole varaa. Kylppäri saisi olla kylpylämaisen ihana, jossa viihtyy pitkään. Takkahuone voisi olla pienikin nurkkaus, mutta ehdottomasti sieltä pitää päästä ulos näkemättä pyykkivuorikaaosta kodinhoitohuoneessa.

En suostu ottamaan talomallia jossa kodinhoitohuone on kylpyhuoneen eteisenä. En ymmärrä, miten lähes jokaisessa valmissa talopaketissa tällainen järjestely on tehty. Kuka haluaisi mennä saunaan rentoutumaan niiden pyykkivuorten välistä loikkien? Eikö olisi ihanaa pyhittää sauna pelkästään puhdistautumiseen ja rentoutumiseen, ei kotitöille? Eli kodinhoitohuone pitäisi olla erillinen, vaikka pienikin. Pesukone, pari kaappia siivoustarvikkeille ja tila pyykkikoreille riittää. Ovi ulos, josta pääsee tarvittaessa viemään pyykit pihalle kuivumaan. Ehkä kodinhoitohuoneen kautta voisi päästä sivuovesta kylppäriin, jolloin ulkotöistä pääsisi suoraan suihkuun. Ulkona kuivatun pyykin tuoksu on ylellisyyttä, jota ei kerrostalossa ja kaupungissa saa.  Olisi toki ihanaa jos kodinhoitohuoneessa olisi tilaa pyykinkuivaukselle - yksi kerrostaloelämän tylsimpiä juttuja on katsella pyykinkuivaustelineitä keskellä olohuonetta.

Toisessa päässä taloa olisivat sitten makuuhuoneet. Tai ehkä olisi kuitenkin mukavampaa että iso makkari olisi toisessa päässä, keskellä olisi se keittiö-olohuone -yhdistelmä, sitten pikkumakkarit ja ihan toisessa päässä sauna. Voisi pysyä kotisopu parempana. Ehkä siinä eteisen wc:ssä voisi olla suihkunurkkaus lähellä isoa makkaria? Tai jopa kulku suoraan makkarista vessaan? Voisi olla hyödyllinen juttu.

Hieman viilausta vielä tarvitaan. Löytääkö kukaan tällaista talomallia talopakettivalmistajilta?

maanantaina, syyskuuta 21, 2009

Muutama sana taloblogeista

Tässä on tullut lueskeltua taloblogeja harva se päivä. Liian useat blogit alkavat intoutuneesti, niin kuin tämäkin, mutta sitten taloprojektin edetessä ei enää jaksa päivittää. Tässä Tomin ja Hannen blogissa
päivityksiä on tehty muutaman vuoden välein. Ei ihan pysty seuraamaan talon rakentamista. Toinen harmillinen juttu taloblogeissa on se, että ne usein aloitetaan jo silloin kun talonrakennuspäätös on tehty ja lupakuvat kainalossa. Mulle kuitenkin kaikki taloprojektin valmisteluun liittyvät asiast olisivat just nyt kiinnostavia. Miten vastaava mestari on löytynyt? Mitä asioita talopaketin valinnassa on otettu huomioon? Minkälaisia pähkäilyjä on pyöritelty ennen lopullisen päätöksen tekoa?

Toisaalla sitten taloprojekti näyttää ainakin blogin mukaan sujuvan mahtavasti. Mitään ongelmia ei raportoida, joten tällainen taloprojektinoviisi ei niihin osaa valmistautua. Kuka oikeasti uskoo ettei ongelmia ole ollut?

Tämä blogi sentään on kiinnostavasti kirjoitettu, mutta blogin asettelu on niin surkea (pitää klikata jokainen postaus erikseen isommaksi) että hermot menee sitä lukiessa.

Todellinen taloblogien helmi on kuitenkin Niemelän talo. Rakentamisen vaiheet on kuvattu ja niihin liittyvät valintapähkäilyt myös. Kieli on tarpeeksi selkokielistä rakentamisnoviisin luettavaksi. Positiivista on myös se, että blogi on aloitettu tarpeeksi ajoissa heti tontin oston jälkeen. Tosin hartiapankkirakentajillä näyttää tuo projekti vähän venyvän, jo pitkälle toista vuotta jo huhkivat!

Tämä blogi on aloitettu jos silloin kun tonttia ei edes virallisesti meillä ole. Joten ihan alusta mennään. Onhan se ehkä vähän hassua jos sitä taloprojektia ei edes ikinä saada aloitettua, mutta onpahan ainakin bittiavaruudessa yksi keskeneräinen blogi lisää.

sunnuntaina, syyskuuta 20, 2009

Habitare 2009

Käytiin sitten pari viikonloppua sitten Habitare-messuilla Helsingin messarissa. Olihan se hieman aikaista alkaa miettiä sistustuksia, kun ei ole vielä sitä tonttiakaan. Mutta saahan sitä haaveilla. :)

Muutama idea kuitenkin messuilta jäi mieleen, jotka nyt tänne raapustelen, että muistetaan nämä sitten kun joskus sen aika on.

Yhdessä keittiössä siellä oli ruokapöydän ympärillä tuoleina raheja. Siis sellasia palleja. Olivat aika kivan näköisiä. Voisi harkita sellasia joskus meillekin. Ei ihan tuoli eikä penkkikään - vaan rahi. Helppo tehdä saumurilla uudet päälliset vaikka joka vuodenaikaan, helppo siirrellä ja sinne rahin sisälle voisi säilöä vaikka kynttilöitä tms. koristetavaraa. Lisäksi raheja voisi siirrellä ja käyttää myös tuoleina olohuoneessa juhlien aikaan. Ja ennen kaikkea vähän erilainen vaihtoehto - sopii meille.

Monessa keittiössä ei ollut vetimiä, vaan systeemi aukesi ovea painamalla tai sitten oven alta tai sivuta vetämällä. Mun mielestä moiset systeemit näytti paljon paremmalta kuin ovet, joissa on vetimet. Ovet näyttävät siten jotenkin selkeämmiltä ja siiteimmiltä. Toivottavasti sellaset ei tule kauhesti kalliimmaksi kuin perinteiset vetimilliset ovet.

Mitähän muuta siellä oli.. Ei voi enää muistaa. Mutta kivaa oli. Mukavaa että meillä on tuon Riimun kanssa niin samanlainen sisutusmaku - modernia, selkeää, tyylejä sekoittavaa ja joka tilaan joku erikoinen Juttu.

maanantaina, syyskuuta 07, 2009

Maasta se kaikki lähtee

Ensimmäinen käytännöllinen askel omasta talosta haaveilevalle on tietenkin tontti. Netti pursuaa erilaisia vaihtoehtoja, jotka ovat toinen toistaan kalliimpia. Tästä linkistä pääsee katselemaan karttaa ensimmäisestä ehdokkaasta, suurinpiirein tällä alueella ihan tien päässä.

Positiivisena puolena on neuvoteltavissa oleva hinta, luonnon läheisyys ja se, että kehä kolmoselle kestää omalla autolla 20 min. Mukava paikka hyvällä näköalalla. Melkein naapurissa asuvilla Quipun vanhemmilla tuskin on naapurikyttääjän vikaa, joten eipä se naapuruus varmaan haittaa.  Jotta tonttivalinta on varmasti perusteltu, pitää sitä varmaan katsastaa muitakin vaihtoehtoja vielä, ettei nyt ihan ekaa vastaan tulevaa nappaa.

Haave

unelma:
- iso piha ja kasvimaa
- kunnon lenkkimaastot lähellä
- tilavat huoneet
- tarpeeksi tilaa järjestää juhlia
- kiva ja tilava kylppäri, sauna ja amme
- oma talo jossain maalla

todellisuus:
- projekti jännittää
- rahat pelottaa
- apua ei me osata
- uskaltaako sitä sittenkään?