Tänään oltiin tontilla useampi tunti. Mukana oli myös maanmittauslaitoksen mies ja yhdet naapurit. Maaliskuinen, nyt 2.5kk oli mukana kantoliinassa. Maanmittauslaitoksen miehen kanssa kävimme etsimässä kadonneita rajatolppia, jotka onneksi kaikki löytyivät. Tai kaikki paitsi yksi, mutta se on kauimmaisessa kulmassa eikä tällä hetlellä ole niin tärkeä.
Naapurit olivat siis ne, joiden maiden läpi meidän rasitetie kulkee. Tai siis heidän maansa rajallahan se on oikeasti. Heidän kanssa käytiin läpi se tien paikka ja mietittiin mitä tehdään tien alta kaadettaville puille (haluavat takkapuiksi).
Kun naapurit ja maanmittauslaitoksen mies olivat lähteneet, hengasimme vielä hetken Riimun kanssa tontilla. Tai työmaaksihan sitä pitää alkaa kohta kutsua! Mittailimme talonpaikkaa ja siirsimme sitä hieman alaspäin tontilla, jottei tarvi niin paljoa louhia. Näin neuvoi vastaava mestarikin tekemään.
Asemapiirrosta pitää siis hieman korjata vielä. Muuten alkaa paperit lupaa varten olla kasassa. Ehkä ensi viikolla lupa-asiat ovat jo kunnantoimistolla!
Sitä metsää katsellessa tuli kyllä hieman epäuskoinen olo. Muita taloblogeja luettuani tiedän että se on varmaan aika yleinen fiilis tässä vaiheessa. Voiko tuossä metsässä oikeasti joskus olla meidän talo ja piha?
Seuraavana tässä hankkeessa on lupahakemuksen jättäminen. Heti kun se saadaan (tai mahdollisuuksien mukaan jo kun se on käsittelyssä) päästään kaatamaan puita (ja risusavottaan), tekemään tietä ja aloittamaan maansiirtotöitä. Riimulla on vähän turhat luulot itsestään metsämiehen ja hän uskoo homman hoituvan nopeasti, kun taas mun mielestä siihen hommaan pitää varata aikaa ja voimia tosi paljon. Siinä on kuitenkin raivattavaa mielettömästi ja ennen kaikkea risukasojen setvimistä ja hyötypuun lajittelua yms... Mitähän tuolle kaikelle puulle tekee sitten? Ottaako kariketta kukaan puutarhuri vastaan? Vai saako karikkeentekokoneita mistään lainaan, jos tekisi katetta omaan puutarhaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti